Erityisesti ADHD:ille

Hei taas, pitkästä aikaa.

Tänään ajattelin erityisesti sinua, jonka aivojen ajatusmyrsky, tunteiden sirkusesitykset ja arjen mahdottomuus ahdistaa. Ehkä parhaimmassa tapauksessa myös naurattaa, itkettää ja viihdyttääkin. Mutta suuressa osassa kehoa, mieltä ja elämää ottaa valtansa itsetuntoa murskaten.

Menin eilen käymään terkkarilla, oon nyt kaks viikkoa ollu menossa. Mutta oon nukkunu pommiin, unohtanu mennä, tai muuten vaan ahistunu ajatuksesta liikaa. Eilen kuitenkin muistin mennä, pyysin lähetteen labraan ja lähin tyytyväisenä matikantunnille. Illalla kuitenkin tajusin, että olin unohtanu kokonaan sen syyn miks alunperin olin menossa koko käynnille. Aivan uskomatonta, miten voi kestää kaks viikkoa käydä nopsasti aamuvastaanotolla, lopulta mennä sinne ja kuitenkin unohtaa täysin miks oli sinne menossa? 

Helposti. Yhtä helposti kun voi parkeerata auton maksulliselle alueelle, maksaa tunnollisesti parkkimaksunsa ja treenata salilla tyytyväisenä parituntia tietäen, että kerranki muistaa tarkistaa että EasyParkin maksu on menny läpi. Kuitenkin maksun voi vahingossa maksaa väärälle autolle, koska muistaa rekkarin ihan väärin ja jostain syystä vaan luottaa siihen että se on oiken. Noh, 67 euron treeni kirpasee, mutta unohtuu melkeen yhtä nopeesti kun on käynyt ilmi.

Kuten kaikki hukkuneet bussikortit, hajonneet kuulokkeet, unohtuneet penaalit ja juomapullot ympäri koulua, myöhästyneet bussit ja kalenterimerkinnät. Laturit ja toilettipussit, pyyhkeet, takit ja käsilaukut joita myöhemmin soitellaan ja keräillään ympäri kyliä naurun ja turhautumisen sekoittuneiden kyynelten lomassa. Helppoa, hauskaa ja kivaa. Tai ei oikeestaan, ainakaan joka kerta.

Vaikka pienet unohtelut, tavaroiden kadottaminen ja satunnaiset myöhästelyt tai epäonnistumiset kuuluu elämään ja on tosi inhimillisiä, ne voi alkaa pitkässä juoksussa rakentamaan aikamoisia muureja itsetunnon ja onnistumisten tielle. Kuten moni muukin asia, jos se on jatkuvaa.

Huonoja päiviä tulee ja menee, mutta sen ei pitäis olla jatkuvaa ja jokapäiväistä.

Ihmiset on ilkeitä toisilleen ja sanoo rumasti ja satuttaa, mutta sen ei pitäis olla jatkuvaa.

Omia kykyjä ja osaamista kuuluukiin epäillä, mutta sen ei pitäis olla niin jatkuvasti, joka asiassa.

Epäonnistumisia tulee ja menee, asiat ei onnistu ja kaikki tuntuu välillä mahottomalta, mutta senkään ei pitäis olla niin kokoajan, joka päivä ja aina.

Sitä kuitenkin ajattelee niin, koska se on jatkuvaa. Semmonen sekoilu ja itsensä syyttely vaan kuuluu elämään, eikä omiin tunteisiin ja ajatuksiin saa mitään tolkkua eikä taukoa. Vaikka kuinka kehotetaan rauhoittumaan, lopettamaan, keskittymään, olemaan kunnolla ja ihmisiksi, ottamaan opiksi. Ei se toimi niin, silloin kun kymmenen televisiokanavaa pyörii päässä, jalat vispaa molempiin suuntiin ja jokainen aistikanava temppuilee ympäristöstä tulevien ärsykkeiden kanssa, yrittäen samalla ''keskittyä'' siihen mitä joku toinen yrittää kärsivällisesti selittää. 

Ei oo kyse siitä etteikö kiinnostais.

Mutta kun kiinnostaa myös kovasti se, saisko valoja himmeemmälle, kun ne on niin kirkkaat että häiritsee, tai onkohan meillä tänään ruokana lasagnea koska tuoksuu ihan siltä. Pitää muistaa käydä kaupassa ostamassa kahvimaitoa ennenku menee kotiin. Hei anteeks en kuunnellu tota viimisintä mitä sanoit mut muistuta mua että käyn kaupassa ennenku meen kotiin. Nii ja siis oliko se niitte äiti jo hakenu ne jutut, aa se oliki just kertomassa siitä okei. Onkohan tolla vastapäätä istuvalla tytöllä kaikki hyvin, kun se istuu niin hiljaa ja alakuloisen näkösenä tossa. On muuten erittäin hankala istua tässä penkillä ku kutittaa tää materiaali kankaan läpi. Minnehän se on menossa ku sillä ei oo ees kunnon ulkovaatteita. Mitkäköhän toppahousut mun kannattaa laittaa huomenna ku meen laskemaan. Mitähän sille yhelle pojalle kuuluu joka oli meijän koulussa viimevuonna, se tykkäs lasketella paljon ja muutti nyt jonnekki etelään. Ainii anteeks mitä sää sanoit siitä kesäkuusta, tuli yks toine juttu mielee niin meni vähän ohi. Nii tosiaa kesälomahan on ihan kohta, ainii oon muuten unohtanu soittaa sille vuokranantajalle. Joo hei tosi hyvä sitte voitas mennä aina pyörällä kauppaan jos on nii lähellä ja hei lähetään Ahvenanmaalle kesällä pyöräilee ja... Anteeks puhuin taas ihan päälle mitä olitkaan sanomassa niistä sun töistä. Okei joo oota iha hetki ei nyt yhtään pysty keskittyy ku noi pojat tuola taustalla huutaa ja heittelee jotai tavaroita. Noni kerro vaa. Oho mää oon repiny tän vastauslomakkeen ihan pieniks palasiks vahingossa ku yritin kuunnella, pitää käyä hakee uus, hei ootko nähny mun puhelinta ku oon varmaa jättäny sen jonnekki ehkä ku en löydä aa se oliki täälä autossa joo kiitos. Anteeks oon varmaa kolmesti jo kysyny mutta monelta te siis lähette huomenna, joo kyllä mää yritän kuunnella mutta en vaa aina muista. Onhan se nyt ihan varmasti ihan okei en vaan halua olla mitenkään vaivaks ja voitko soittaa mulle aamulla että muistan ottaa sen sun paijan mukaan ku pitäny jo monta päivää tuua. Olikohan se nyt ihan varmasti okei että meen ku oli vähän jotenki kireen olonen vai olikohan se vaan väsyny tai nälkänen, onkohan sillä nyt kaikki ihan hyvin sanoinko jotain väärin vai suuttukohan se ku en kuunnellu kunnolla vai yliajattelenko nyt taas ku se kyllä sano että kaikki on ihan hyvin. Miks mun pitikää mennä kauppaan ainii banaaneja tarvii ainaki, en nyt muistanu hakee sitä lappua pitää huomenna yrittää muistaa.

Ku kyse on siitä että kiinnostaa, todella moni asia, samaan aikaan. Tai vaikka ei ees kiinnostais, niin silti joku reseptori aivoissa jatkuvasti työstää miljoonaa ajatusta ja aistia. Se työstäminen on jotenkin turhauttavaa, kun se ei ees työstä niitä loppuun. Alottaa yhen asian, mutta vaihtaa ajatuksen seuraavaan, jolloin se homma jää kesken. Muistaa yhen asian, mutta unohtaa sen yhtä nopeesti ku se tulee mieleen. Tietää paljon asioita, mutta ei aina tiedä että miten ne liittyy toisiinsa. Vähän niinku ois tehdas, jossa kokeillaan kaikkia uusia asioita, mutta sitte ei muisteta tehä niitä loppuun ja lopputuloksena on vaan kaaos epämääräsiä ja keskeneräsiä romuja. Joskus tulee joku huipputulos, viimisenpäälle hiottu ainutlaatuinen helmi, jota on työstetty useita tuntia putkeen. Semmone johon on laitettu kaikki aika ja energia, eikä mikään ulkopuolinen häiriötekijä oo keskeyttäny sitä ajatusvirtaa ja työntekoa. Ylikeskittymisen ansiosta, voi kuitenki tietää jostain asiasta ihan sikana, saada aikaan ihan älyttömästi kun aihe ja tekeminen osuu just omaan mielenkiinnon alueeseen ja osaamiseen. Ääripäitä, ja niissä elämistä, sitä joutuu opettelemaan, erityisesti kun elää ADHD:n kanssa.

Toisaalta, kaipaa jatkuvasti sosiaalista kanssakäymistä, on tosi kiinnostunut ihmisistä ja tulee helposti toimeen niin suurten ihmisryhmien, kuin yksittäisten ihmisten kanssa. Ulospäin ehkä näyttäytyy ekstrovertiltä, ylisosiaaliselta ja ihmiskontakteja rakastavana ihmisenä. Mutta kuormittuu siitä ihan älyttömästi, koska on niin aistiyliherkkä ja pyrkii mielyttämään kaikkia, tulee entistä levottomammaksi ihmisjuokossa ja useat ihmissuhteet ovat nopeasti syntyviä mutta pidemmän päälle loppuvat seinään. Introvertti, ekstrovertin aivoissa, kahden jääräpään ääripään välissä.

Ekstroverttinä niin villi ja vapaa, erittäin impulsiivinen ja aurinkoinen koheltaja. Aina menossa ja tulossa, hankkimassa uusia tuttuja, harrastuksia ja seikkailuja. Lopulta kuitenkin kotona itkemässä pienessä introverttimytyssä, joka on keränny kaikki surut ja sähellykset viimepäiviltä, vastaantulijoilta. Aistien juhlassa pellenä, joka höpöttää ja häpeää jokaista sanaa ja sekoilua mutta nauttii silti saamastaan huomiosta ja olemattomasta itsevarmuudesta. Ääripäistä, itkunaurusta, suurista suruista ja pienistä ilonpilkkeistä ihmisten kasvoilla, ympäröivästä luonnosta ja kaikista harmaista päivistä ja myötätunnosta. Itseään vielä kestää, mutta ei sitä kaikkea, mille ei vaan yksinkertasesti voi mitään. 

Kuitenkin rakentaa peilikuvaa just niitten asioide varaan, joista sitä palautetta saa. Uskon olevani sitä, tiedän. Häirikkö, koska tahalleen puhun ja häsellän luokassa, epäkohtelias, koska puhun päälle ja vaikutan siltä että mua ei kiinnosta mitä muut puhuu tai en kuuntele, laiska, koska en pysty keskittymään opiskeluun ja en siks opi ja muista asioita joita just on käyty, pelle ja huomionhakuinen, koska hyperaktiivisuuden takia puhun, nauran tai liikun kokoajan, välinpitämätön, koska unohtelen asioita ja myöhästelen, itsekäs, koska joudun keskittymään muita enemmän siihen saan myös omat asiani hoidettua, sairas ja hullu, koska puhun välillä mitä sattuu ja kaikki energia mitä mun sisällä on, purkautuu välillä väärällä tavalla, huolimaton ja vajaa, koska hajotan, unohdan ja sotken asioita epähuomiossa jatkuvasti, pessimisti, negis, koska en usko siihen että mussa on mitään kaunista, tai että mulla on mitään taitoja, tai että voisin koskaan onnistua missään. 

Niistä epävarmuuksista, epäonnistumisita ja haasteista rakentuu niin vahva mielikuva, ettei onnistumisille ole enää tilaa. On vaan epäonnistuja, on oppinu nauramaan sille, että on vaan huonompi kuin muut, ettei pysty niihin samoihin juttuihin mihin ''normaalit'' ihmiset pystyy. Se oma totuus on niin vahva, että kun joku tulee ja sanoo että oletpa sä taitava, teitpä sä hyvin, niin ensimmäinen reaktio on vaan se että se vaan pilkkaa tai säälii mua. Ennakkoasetus kaikelle on se, että en mä kuitenkaan osaa, en mä kuitenkaan muista. Se epäonnistumisen riski ja pelko estää yrittämästä, estää näkemästä sitä kaikkea muuta, mitä sen ADHD:n lisäksi on. Tai sitä, miten iso voimavara ja vahvuus se voikaan olla. Maailman vaikein, mutta maailman ihanin asia. Ääripäästä riippuen.

Ei tarvi ees olla neurologista poikkeamaa aivoissa sekottamassa pakkaa, koska kiusaaja kyllä löytää aran kohan ja muserta itsetunnon toiselta ihan mistä vaan syystä. Ei se toinen edes välttämättä tahallaan kiusaa, yrittää vaan opettaa tai neuvoa tekemään paremmin, tsempata. Näkemättä kuitenkaan välttämättä sitä, miten kovasti toinen jo yrittää, miten tahatonta ja vilpitöntä se alisuoriutuminen on. Ei se auta mitään jos käsket keskittymään tai rauhottumaan, jos ei pysty. Sama asia ku käskisit huononäköistä ihmistä näkemään, jos ei pysty niin ei pysty vaikka kuinka kattoo. Toisaalta jos alkaa korjaamaan ympäristössä sitä näkemistä vaikeuttavia tekijöitä ja tarjoaa silmälaseja, asiaa voidaan ehkä helpottaa.

Se on uskomaton tunne, ku alkaa näkemään. Huomaa, että ei oikeesti voi joillekkin asioille mitään, tai ainakaan niillä keinoilla joilla on ennen yrittäny sopeutua. Pakottamalla, rankasemalla, huutamalla, syyttämällä ja kieltämällä. Ne ei oikeen oo omalla kohalla ainakaan toiminu. Vaikka on ymmärrettävää että ''huonosti'' käyttäytyvää lasta, tai ihmistä ylipäärään pyritään sysäämään yhteiskuntaan ja normiin sopiviin raameihin keinolla millä hyvänsä. Kaunis ajatus mutta yritäppä saada apina uimaan tai kala kiipeemään puissa. Keinot on oltava monet, koska niin on lajitkin. Olishan se helpompaa kiivetä ja kiikkua niinku muutki, mutta ei se olis puoliskaan yhtä hauskaa, siihen ajatukseen pitäs aina muistaa palata sillon, kun elämä on kaaos ja haluaa vaan ''olla normaali''.

Nyt, olis järkevää, ja ylppäreitten ja koulunkäynnin kannalta toimivaa, jos oisin neljä tuntia lukenu terkkaa niinku piti, sen sijaan että oisin herätelly henkiin tätä blogia ja kirjottanu omaa ajatusvirtaa ylös. Mutta ei se ois kuitenkaan niin kivaa ollu.

Oon lukenu paljon ADHD:sta, mitä se on, miten se vaikuttaa mun toimintaan ja miten senkaa voi oppia elämään. Puhutaan paljon ''häiriöstä'', ''vaikeudesta'', ''puutteesta'', ''oireista'', ''riskeistä'' ja ''vaaroista''. Esimerkkejä ajatuksista, joita neljänsuora ihmisissä herättää, ja joihin törmää lukiessaan aiheesta netistä. Haluaisin kuitenki kumota muutamia väitteitä ja muistuttaa, että jokasella on omat haasteensa, mutta ne haasteet ei määritä ammattitaitoa, ihmisarvoa, tai sitä millanen ystävä tai ihminen on. Lisäksi muistuttaa, että ADHD tuo mukanaan valtavasti vahvuuksia, kuhan ne vaan oppii näkemään.

- ei pysty mihinkään eikä sen toimintaan voi luottaa, koska se ei osaa pitää asioista huolta
- ei osaa olla koskaan paikallaan tai keskittyä mihinkään.

- ei voi olla yhtä hyvä ja luotettava työntekijä ku muut koska se saattaa tehdä virheitä ja olla myöhässä töistä. 

- ei voi olla hyvä oppilas koska se meluaa ja saa huonoja arvosanoja. 

- ei voi tehdä mitään keskittymistä ja tarkkaavaisuutta, tai pitkäjänteistä työskentelyä ja suunnitelmallisuutta vaativaa työtä.

- on rasittava ja raskas ihminen ja sitä ei voi viiä minnekkään koska sillä ei ole tilannetajua ja se ei osaa käyttäytyä. 

- ei osaa ajatella syvällisesti, kuuntele muita tai murehi mistään koska se vaan säätää ja sekoilee kokoajan.

ADHD ei tee ihmisestä epäluotettavaa, se että se muita useammin unohtaa asioita tai joutuu etsimään kadonneita tavaroitaan ei tee siitä epäluotettavaa. Se on inhimillistä ihan kenen tahansa kohdalla, meillä ehkä muita useemmin mutta se ei tarkota sitä että ois epäluotettava. Sitäpaitsi ADHD on usein tosi hyvä pitämään huolta muitten asioista, mutta sitte unohtaa vaan hoitaa omiaan.

ADHD-ihminen kyllä pystyy kaikkeen mihin muutkin, se ei vaan ehkä ite usko siihen niin vahvasti, jos sille on koko elämä sanottu että se ei pysty.

ADHD ei vaikuta ammattitaitoon, vaikka oireet voikin olla haaste ja riski työpaikalla. Kuka vaan voi olla myöhässä töistä tai tehdä virheitä. Mutta ne oireet voi olla myös iso etu, tehokkuus, tarkkuus, luovuus, impulsiivisuus, sosiaalisuus, oma-aloitteisuus, ympäristön tarkkailu ja loistava ongelmanratkaisukyky sekä nopea reagointi asioihin. Parhaimmassa tapauksessa ne on pelkästään plussaa, varsinkin jos työ on semmosta mikä kiinnostaa ihan sikana, ja se on fyysistä.

ADHD vaikeuttaa oppimista, keskittymistä ja kaikkea mitä koulussa joutuu tekemään. Se ei kuitenkaan tarkota että ois huono oppilas tai huono oppija, mutta se usein leimaa oppilaan haastavaks ja häiriköks. Puuttuvien oppimistapojen ja työkalujen takia myös alisuoriutuu, jää jälkeen muista tai keskeyttää opinnot helpommin. Ei usko että pystyy koska ei löydy oikeita keinoja oppimiseen. Vaikka kuinka haluaa olla hyvä oppilas, haluaa olla kympin oppilas, haluaa olla aina ajoissa ja paikalla, niin ei oo niin yksinkertasta. Toinen voi lukea ja päntätä ja tehdä ihan sikana töitä jonku kokeen eteen, saada siitä kasin ja silti saada huudot kuinka surkee on. Toinen voi saada kympin avaamatta kirjoja, tekemättä juuri mitään koko koulun eteen. Mutta silti parhaita oppilaita on ne, jotka saa sen kympin. Vaikka ei kiinnostais koulu ollenkaa, vaikka ei tekis paljo mitään sen koulun eteen muutaku käy tunneilla. Joten voi olla hyvä oppilas, vaikka ei kympin oppilas oiskaan.

ADHD-ihminen voi tehä moniaki keskittymistä, tarkkaavaisuutta, pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta vaativia asioita. Se vaan on tuplasti vaikeempaa kun yleensä. Mutta varsinkin jos aihe on super kiinnostava, työskentely on erinomaista.

ADHD- ihminen voi olla raskas ihminen, kuten kuka vaan. Mutta se raskaus ei liity ADHD:seen millään tavalla. Tilannetajua kyllä löytyy, paljonki, itseasiassa tilannetaju on ihan loistava, koska kaikki aistikanavat on auki ja analyysipyörä pyörii taukoamatta. Käyttäytyä se kyllä osaa, mutta impulsiivisuus voi tieten johtaa mitä erikoisempiin tilanteisiin. Se voi kuitenki parhaassa tapauksessa tehdä monista hetkistä paljonki hauskempia ja mielenkiintosempia.

ADHD-ihminen osaa ajatella, ja luultavasti ajatteleekin monista asioista paljon monimutkaisemmin ja syvällisemmin kuin monet muut. Koska ylipäätään ajattelee enemmän, tai ainakin useampia eri asioita samaan aikaan. Jos ajattelis vaan yhtä asiaa, luultavasti myös tekis vaan yhtä asiaa. Mutta kun säätää ja sekoilee, pystyy tekemään ja ajattelemaan useita asioita samaan aikaan. 

On paljon muutaki, kun se kaaos, kun se, että on epäonnistuja, se että on haastava, tai levoton. On usein väärinymmärretty, jonka takia myös usein syyllistää itteensä niistä asioista joita ei osaa hallita. Mutta sen siiaan että keskittyis siihen, mikä on vialla ja huonosti, mihin ei pysty ja mitä ei osaa, lähtiski liikkeelle siitä, mitä kaikkea sillä ajattelun määrällä, loputtomalla energialla, impulsiivisuudella, hulluilla ideoilla, ja suurella tunneskaalalla voikaan saada aikaan. Sen lisäks että pystyy oikeilla toimintamalleilla ja keinoilla täysin samoihin asioihin kun kuka vaan, pystyy myös moniin semmosiin asioihin joita normiston tavoittelu estää kokeilemasta.

Sinulle,

opettajalle,

ystävälle,

vanhemmalle,

sisarukselle,

puolisolle,
joka elät ADHD:n tai ihmisen kanssa jolla on ADHD-piirteitä,
kiitos että luit.

Ominaisuuksia, vahvuuksia, joita elämäni ADHD-läheisissä näen. Piirteitä jotka on erityisen arvokkaita niille, jotka elää pienten lasten parissa, omien tai muiden, erityisesti heidän, joilla on ADHD. Vahvuuksia, joita erityisesti omassa äidissä näen.

Vahvuus, yrittäjyys, tahdonvoima, myötätunto, rohkeus, monimuotoisuus, kestävyys, ilo, luovuus, lojaalius, oikeudenmukaisuus, intohimo, soveltuvuus, rajattomuus, huomaavaisuus, hellyys, lujuus, aitous, rakkaus.