28. maaliskuuta 2020

Sinulle

Hei, mitä sulle kuuluu?
Ajattelin kirjottaa kun ei olla pitkään aikaan juteltu oikein kunnolla. Olet ollut yksinäinen, ja olet ollut hyvin etäinen. Olen ollut huolissani, muutkin ovat olleet huolissaan.
Kun olet niin väsynyt, etkä puhu minulle. Mikä on, kun et viimeaikoina ole ollut oma itsesi? 
Oletko muistanut syödä, tai saanut nukuttua? Milloin olet viimeksi katsonut peiliin ja kehunut itseäsi? 
Kiittänyt päivän toimista ja rohkaissut eteenpäin? 
Pessyt, pidellyt ja silitellyt työn uurtamia kämmeniä. 
Laskenut levolle, hoitanut haavoista taakkaa kantavia jalkojasi. 
Lämmitä itsellesi sauna, keitä kupillinen teetä tai syö paketillinen jäätelöä. Istu alas, mene ulos tai jää sänkyyn maksamaan. Sillä ei ole väliä mitä teet, kunhan muistat hengittää. 
Koska se mitä annat maailmalle, ei tule koskaan takaisin ennen kuin opit katsomaan peiliin, kiittämään, pahoittelemaan, rakastamaan, iloitsemaan, ymmärtämään, mitä itsellesi olet. 
Huomaat, ettei asiat ole niin hyvin kuin voisi. Mutta uskon, että voit tehdä kaikesta entistä parempaa, kun vain hetkeksi otat itsesi kainaloon, pitelet vain, kerrot huolesi, itket ja naurat, kehut, lohdutat, rohkaiset ja muistut, miten reipas olet ollut. Annat itsellesi luvan hajota, katselet hetken sotkua jonka olet saanut aikaiseksi, suret surusi loppuun, huudat seinille, raivoat ja riehut, ja sitten naurahdat elämälle. Keräilet palaset, kiität kuuntelusta ja katselet hetken kaunista peilikuvaasi. 
Nyt ei tarvi jaksaa. Yksin ei tarvitse jaksaa. Mutta paras asia jota voit itsellesi tehdä, on ystävystyä itensä kanssa niin, että toisinaan riittää kun kuuntelee surua hiljaisessa huoneessa, tai rävähtää nauruun omile ajatuksilleen. On aika alkaa kohdella itseäsi kuin ystävää, sillä voimasi loppuvat pian, kun teet tilaa muiden murheille ja poljet onnesi alas.
Oletko huomannut, miten aurinko on alkanut paistamaan, kutsumaan kevättä ja uusia alkuja? Tiedätkö, olet rakastettu. Mutta muuri jota itsellesi rakennat, estää valon loistamasta sisään. 
Teet niin kovasti töitä, kannattelet kaikkea ja lopulta kaikki on turhaa. Alat etsiä virheitä, syitä ja solmuja itsestäsi. Se jättää jälkensä jokaisella kerralla, sotkien kerta toisensa perään ajatuksia ja tunteita niin, että lopulta kaikki johtavat sinne, itseinhosi kammioihin. Sinne kätket surusi, huolesi ja epävarmuutesi. Alat kasata muiden murheista ja mielistä itsellesi suojaa, jotta omasi jäisivät pohjalle piiloon. Suoriudut ja selviydyt, kunnes et enää jaksa. Mutta kuten sanoin, nyt ei tarvitse jaksaa.
Entäpä jos vastaisit kerrankin, mitä oikeasti kuuluu, juuri sinulle, juuri nyt? Ei tarvitse muotoilla tapahtumia tarinoiksi, tai tunteita sanoiksi. Riittää, että vastaat, mitä sinulle todella kuuluu. Ei haittaa jos et tiedä, jos olet epävarma tai et tunne mitään, mutta älä enää kerro voivasi hyvin, jos et voi.
Et ole yksin. Vaikka olisit yksin, olet nähty, kuultu ja rakastettu. Kerro se usein itsellesi.
Vaikka kaikki pysähtyy, maailma järkkyy ja kadut hiljenevät, kevät tulee. Anna sille aikaa, koska lopulta se voi olla elämäsi paras asia, kaiken kipuilun ja yksinäisyyden jälkeen. 

2 kommenttia:

  1. Vau ❤️ olisin voinut lukee tätä ikuisuuksiin. Tarvin jotain tällaista just nyt. Kiitos!
    Ja samat sanat sulle. Sunkaan ei tarvitse jaksaa yksin. Ja oot ihan äärettömän kaunis ihminen syvältä sisimmästä.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi28.3.20

    Tuli vähän itku. Miten osaatkin kirjoittaa niin kauniisti! Tarvitsin tätä oikeasti, kiitos. Muistithan puhua tämän kaiken myös itsellesi, vaikutat niin ihanalta ihmiseltä ��

    VastaaPoista

Olet omena