onko se asennekysymys

En ite koe olevani mikään positiivisuuden perikuva tai ihanneluonne. Menetän malttini ja surustun  helposti, enkä aina jaksa tsempata siitä kuopasta ylös vaan luovutan. Ajattelemattomuuttani usein satutan, tai tuon esille vääriä asioita väärässä paikassa ja väärään aikaan. Mutta eihän se niin vakavaa ole, vaikka usein niin ajatellaan. Osa inhimillistä, osa keskeneräisen ja jatkuvasti kehitettävän  ajattelumallin poikkeamaa. Mutta elämää, toisinaan niin tyhjää ja raskasta, mutta johon voit ite valita asenteesi.

Elämäntilanteet ja ympäristö vaikuttaa sekä tietoisesti että tiedostamatta. Stressi, unettomuus, ankea kouluympäristö ja sade, sekä monet muut mieltä masentavat tekijät syö meistä energiaa ja hymyn. Mutta entäpä jos ei anna negatiivisuudelle valtaa?

Tuntuu että pohjalle pääseminen on joku kilpailu, kaikki on huonosti ja mikään ei onnistu. Välillä ehkä niinkin, mutta onko sun elämä oikeesti niin vaikeeta ja huonoa mitä ajattelet?

Koska juuri sinä siellä ruudun toisella puolella,

sulla on just nyt asiat oikeesti aika hyvin. Edes hetken. Edes jollain elämän osa-alueella. Oli se sitte sun terveys, koulutus, perhe, ystävät. On edes yksi hyvä syy olla kiitollinen ja onnellinen. Usein niitä on enemmän ku oot koskaa ees osannu ajatella.

Ite voin rehellisesti sanoa että mun elämässä ei ole mitään vikaa tällä hetkellä, vaikka on monia asioita joita voisin haluta mutten ehkä edes tarvitse. Kaikki vois olla toisin, mutta vaikka se arki välillä puuduttaa ja toivois elävänsä jonku muun täydellistä elämää, ei ehkä silti osais. Koska parasta on oppia nauttimaan siitä mitä on ite saanu, se on loppujen lopuks enemmän mu tarpeeks.
Mutta tiedän myös että mun pään sisällä on puutteita, paljonki. Siellä on niin paljon asioita että se hukuttaa ja se ahdistaa. Välillä se vie kaiken, välillä ei jaksa.
Mutta just siks on tärkeetä ymmärtää miten pienillä asioilla itteensä voi kehittää, ja samalla luoda ympärilleen positiivista ja voimaannuttavaa ilmapiiriä. Sillon saa myös itse eniten irti arjesta ja sen pienistä mutta merkittävistä valopilkuista. Usein ehkä ajatellaan että positiivisuus on joku syntymässä saatu lahja tai peritty luonteenpiirre, mutta loppujen lopuks se on jokasen omalla vastuulla. En nyt tarkota että kaikkien pitäs hyppiä riemusta kokoajan ja jokasen epäonnistumisen kohalla vaan ohittaa ne huonot tai negatiiviset fiilikset ja tsempata eteempäin aina hymy korvissa. Vaan että oppis tarttumaan hetkiin, oppis reimuitsemaan myös muiden onnesta, oppis välinpitämättömyyttä negatiivisuuden suhteen, oppis myös luomaan muille aidosti iloa ja ennen kaikkea oppis korvaamaan sen miinusenergian plussalla ja ymmärtämään suhteellisuutta ennenku alkaa valittamaan.

Ihmiset reagoi erilailla eri asioihin, mielipiteet on mielipiteitä ja niitä pitäs osata kunnioittaa, meillä on kaikilla erilaine elämäntilanne ja omat haasteet ja murheet. Mieltä painavat surut ja haastavat ihmissuhdeasiat selviää usein puhumalla, ei hymyllä tai positiivisuudella.
Mutta sillon ku pyrkii kehittämään omaa arviointikykyä ja pientenkin ilonaiheiden tunnistamista, on elämä ihan kaikille hiukan verran helpompaa ja mukavampaa.
Ympäröi ittes ihmisillä joista tulee hyvä fiilis ja jotka luottaa suhun ja pyrkii pitämään hauskaa. Koska jos tuhlaa kaiken energian niihin jotka vaan latistaa tunnelmaa ja jatkuvasti ettii epäkohtia ja aukkoja itestään ja elämästään, heijastaa usein sitä asennetta myös ympärillee. Pyri myös kumoamaan huono fiilis omilla hyvillä ajatuksilla, koska vaikka kui huono päivä toisella ois, se usein paranee kummasti ku yhenki tsemppaavan ajatuksen heittää ilmoille.
 Ite oon tajunnu sen että vaikka jotai asiaa ei vois muuttaa, omaa asennetta voi. Sillon se asia myös tuntuu huomattavasti helpommalta ja ei ehkä vie fiilistä kokoajan. Suuria suruja ja vaikeita kriisejä ei ehkä korjata asenteella, mutta se miten ite asennoituu hetkellisissä vastoinkäymisissä ja epäonnistumisissa, heijastuu myös suurempien asioiden käsittelyssä.

Ainahan ei tietenkää oo kyse vaan asenteesta tai ajatusmallista, koska joskus vaan on niin paha olla ettei mikään tunnu miltään eikä tee ees mieli yrittää. Mutta sillon apua saa ja pitäis pyytää, koska se ei oo mikään luonnollinen tila ihmiselle. Mutta sinullekkin joka näin joskus koet, muista että selviät vielä. Aina ei tarvi jaksaa, aina ei ee saa jaksaa varsinkaan yksin. Eikä aina voi olla onnellinen ja ilonen ja positiivinen koska sekään ei ihan normaalia välttis ois (paitsi ehkä poikkeuksellisen arvostettaville ihmistyypeille joilla menee aina hyvin ja ne myös näyttää sen).
Onnellisuus on määrittelemätön käsite ja henkilökohtainen tilapäinen elämäntilanne tai tasapaino, tavoitteena varmaan itse kullakin, mutta ku oppii nauttimaan kaikesta ja keskittymään hyviin asioihin omassa elämässä, se on kokoajan jonkuverran hetkellisesti läsnä.

Tiivistettynä pari tuntia kirjoitettuani totean:

jos menee huonosti, pyydä apua, anna itselles lupa tuntea kaikki tunteet, mutta älä takerru niihin huonoihin vaan pyri löytämään ympäristsöstä ja itsestäsi tasapainoksi iloa (esimerkiksi muiden ihmisten kautta) ja jaa sitä iloa.
jos aina menee vaa hunommin ja huonommin, uskalla olla avuton ja rikki, mutta anna muiden auttaa ja rohkaista, pyri ihmisten ja asioiden pariin joista tiedät saavasi iloa. ennen kaikkea luota ittees mutta anna aikaa eheytyä

jos menee hyvin, keskity hyvään ja nauti pienistäki hetkistä ja asioista, jaa sitä muille, ja älä lannistu pienistä vastoinkäymisistä.

jos menee tosi hyvin, oot professional positiivisuudentavoittelija ja mun esikuva.


yksinkertainen vinkki jota ite pyrkiny toteuttamaan omia ja muiden arkiaskareita piristääkseni on että vaikka hymyilee ilman syytäki jollekki, se tarttuu. ja aina jos on vaikka hyvä fiilis tai tulee vastaan joku kaunis ihminen nii sanoo se äänee. keksi jotai uutta ja kivaa, yllätä ittes. kaikki tietää jo että ulkona on kylmä ja koulussa on rankkaa. tsemppiä!!
oon niin hienosti vältelly rästiinjääneitä koulutehtäviä blogin parissa että pakko ehkä palkita nyt itteni tekemällä niitä loppuilta.