Yksin

En tiedä olenko enemmän yksin seisoessani keskellä liikennettä ja tuhansia ympäriinsä vilisteleviä ihmisiä, vai istuessani yksin keskellä yötä sängyn reunalla etsien rauhaa.

Joskus tuntuu, että mitä enemmän ympärillä on ihmisiä, sitä vähemmän kuulun joukkoon, joskus taas pelkään kuuluvani johonkin, en halua roikkua missään tai juosta kenekään perässä. Mutta miksi silti takerrumme ihmisiin, joskus niinkin, että ei osaa ollenkaan päästää irti vaikka menttää kaiken muun ja lopulta tajuaa taas olevansa yksin?

Se kun vain on niin, kun on riippuvainen toisesta ja keksii aina keinon alittaa ongelmat ja ylittää valheet joita ympärillä pyörii kokoajan. Ei osaa enää kuunnella itseään, haluaa vaan aina laittaa toisen edelle, alistaa itsensä kakkoseksi tehdäkseen toisen onnelliseksi. Miten vaikeaa onkaan lopulta löytää onni siitä mikä joskus teki onnelliseksi, mutta nyt vain huokaa tyhjään lohduttomat jäähyväiset ja päästää irti repien samalla mukaansa puolet siitä, millä olet itsesi pitänyt kasassa.

Loppujen lopuksi, kaiken jälkeen, tajuat olevasi ehjempi kuin koskaan, kun kaikki on sanottu ja ovi suljettu, voi vihdoin huokaista ja päästää itsensä vapaaksi.

Älä koskaan lähde sanomatta hei, joskus se voi satuttaa enemmän kuin miljoona valhetta tai sata rumaa sanaa, sillä vain sillä on merkitystä, mitä lopuksi jää tyhjään.

Vaikka kuulen ihmisten puhuvan, väittävän väärää sanaa siitä mitä oli ja mitä tuleva tuo, jatkan, koska tiedän mitä tarvitsen ja tiedän miksi kerran satutin. Saadakseni itseni takaisin.

Kaikella on loppu, joskus se on lohduton, mutta jokainen suljettu ovi avaa uuden jossakin huoneen toisella puolella, se pitää vain itse löytää.