Kroppa kunnossa mutta onko mieli?

Rakastan liikkua, juosta, pomppia. Mutta mitä tapahtuu kun ei enää pysty lopettamaan eikä oikein enää nautikkaan? Asia jota joskus ehkä rakastit mutta se alkokin käydä raskaaks ja pakolliseks jokapäiväseks rutiiniks jota ilman et enää osaa olla, mitä sillon pitää tehdä? Liikunta, ihan sama mikä muuki mukava asia on kohtuudessa terveellistä ja tärkee osa elämää, mutta ihan niinku missä tahansa muussaki asiassa, liika on liikaa.

Kenelläkään ei pitäis olla pakottavaa tarvetta rampata jokapäivä salilla tai juosta kymmentä kilometriä päivässä. Ei ole tervettä pakottaa itseään ylittämään jatkuvasti kipurajoja ja mukavuusaluettaan. Jos et nauti siitä mitä teet, LOPETA.

Nykyään tää fitnesselämä-kesäkuntojuttu menee ihan yli. Tottakai on tervettä liikkua ja se on ihan maailman paras tunne ku jaksaa tehä kunnon hikijumpan tai juoksulenkin loppuun asti. Mutta onko pakko jos ei halua? Miks pitää pakottaa ittensä menemää yli rajojen ja treenaamaan kokoaja enemmä ja kovemmin jos vaan stressaa ja ahistuu siitä kokoaja?

Myönnän että oon ite ollu pahastikki koukussa ja ylikunnossa, joka loppu siihen ku kroppa anto periks ja nukahtelin jokapaikkaa ku en levänny todellakaa nii paljo ku liikuntaan nähe ois pitäny ja kaikki paikat oli ihan rikki ja pakolla vaa aina lähin sinne salille vaikka lihakset huus lepoa ja pani vastaan jokasessa liikkeessä. Säikähin ehkä vähä ku tajusin etten pääse pois siitä kierteestä, enkä puoliks ees halunnu ku oli hyvä touchi päällä ja alko tuloksiiki näkymää.

Mutta mitä ihmeen väliä on niillä tuloksilla ja lihaksilla ja reeneillä jos ei ite nauti? Jos vaa sen takia treenaa koska kaikki muutki ja koska kuvalehtien malleilla on timmi kroppa ja iso pylly nii sillon helposti menettää rakkauden itteään kohtaan. Sillon on vaikee enää rakastaa mitää mitä tekee ja alkaa vaan vihaamaan itteään ku ei enää jaksakkaa ja inhoomaan tekemisiään koska sattuu olemaan ihminen joka tarvitsee myös ruokaa ja lepoa.

Tässä kaupan parkkipaikalla istuskellessani ja jäätelötä nauttiessani tajusin mitä on elämästä nauttiminen ja itsensä rakastaminen. Maailman vaikeimpia mutta elämää helpottavia asiota.

En ehkä ole täydellinen kaikkien silmissä, enkä halua olla. Mulla ei ole sixpackia enkä käy kymmentä kertaa viikossa salilla. En jaksa juosta maratonia tai vetää leukoja. Mutta en halua, eikä mun tarvii. 

Eikä tarvitse myöskää sun.

Joten lopeta se jatkuva stressamine kropastas ja treeneistäs ja ruokavaliostas. Olet täydelline juuri tuommosena, voin sanoa sen vaikka en tiedä kuka tätä lukee. Vartalo tai ulkonäkö ei tee ihmisestä huonoa tai hyvää, eikä treenaamisen paranna kenenkään arvoa. Sinä oot se joka päättä kuinka arvokas oot itelles. Pidä ittees rakkauden arvosena ja rakasta ittees. Äläkä ikinä lähde salille tai lenkille tai minnekkään ajatellen että on pakko. Ei ole. Kaikki mitä teet, tee se ittees vartem ja ole ylpeä itestäs ja saavutuksistas.

Nauttikaa oikeesti, nyt on kevät, sinä olet ihana ja huomenna on perjantai.