14. tammikuuta 2015

KIUSAAJALLE JA KIUSATULLE


Joka päivä kävelet sen yhden tytön tai pojan ohi, joka istuu yksin, piiloutuu hiuksiensa taa ja näprää puhelinta.
Hän pukeutuu huomaamattomiin, yksinkertaisiin vaatteisiin jottei erottuisi joukosta, jottei häntä pilkattaisi lisää.
Miksi me vain kävellään hänen ohi? 

Jokainen meistä teitää jonkun, jota kiusataan, jonkun joka pelkää tulla kouluun joka päivä, 
joka vihaa itseään koska muut kohtelevat häntä täysin epäoikeudenmukaisesti.
Miksi katsomme sitä hiljaa sivusta, 
miksi sellainen hyväksytään vaikka tiedämme sen olevan väärin?


Mitä liikkuu sen lapsen mielessä, jonka itsetunto on nollattu, 
jonka jokaista tekoa ja sanaa arvostellaan, 
jonka jokainen mielipide on väärä?
Entä mitä liikkuu sen lapsen mielessä, joka keksii muista virheitä,
alentaa heitä, satuttaa sanoilla ja fyysisellä väkivallalla,
 joka peittää oman pahan olonsa pahojen sanojen ja tekojen taakse,
 joka nauraa muille mutta lopulta menee kotiin ja itkee koska tietää tekevänsä väärin?



Monissa kouluissa on KiVa-koulutoimintaa, tukioppilaita yms, mutta silti kiusaamista tapahtuu joka ikinen päivä.
Monesti se on huomaamatonta, ehkä läppää tai tahatonta, 
mutta silti, miksi pitää haukkua tai tönäistä toista jos tietää sen satuttavan?

Ite oon mukana tukaritoiminnassa, koska haluan vaikuttaa, haluan että jokainen saa tulla kouluun hyvillä mielin, 
että jokainen voi tuntea olonsa koulussa ja koulun ulkopuolellakin turvalliseksi, hyväksytyksi ja ainutlaatuiseksi. 

Jokaisella ON oikeus olla erilainen ja ainutlaatuinen oma itsensä,
kiusaaminen ei ole mielipidekysymys, se on ehdoton ei! 
Kukaan ei sitä ole ansainnut eikä kenelläkään siihen ole oikeutta. 
Meistä jokane on aivan yhtä hyvä tai huono ihminen pohjimmiltaa.


Yksi ihminen tai yksi teko ei ehkä voi lopettaa tai hävittää kiusaamista kokonaan,
 mutta yksikin sana voi saada yhden kiusaajan lopettamaan, yksikin kehu tai hymy voi saada kiusatun tuntemaan olonsa hyväksytyksi.
Vaatii todella paljon rohkeutta mennä suoraan sanomaan kiusaajalle että ''hei, lopeta tuo on väärin'' mutta se kannattaa,
 ja jos ei siihen itse pysty, pyytää muut mukaan, tai pyytää jotakin tekemään sen puolesta. 
Tai jos huomaa jonkun olevan allapäin, omissa ajatuksissaan syrjäytyneenä, menee viereen ja kysyy kuulumisia, se on pieni teko mutta sillä on suuri merkitys.


Jokaisella on oikeus olla onnellinen, jokaisella on oikeus olla juuri se kaunis oma itsensä joka haluaa, 
jokaisella on oikeus olla erilainen. 
Mutta kenelläkään ei ole oikeutta kiusata, ei kenelläkään.


Näitä tulee varmaa joskus lisää, aihe josta ei voi koskaan kirjottaa liikaa, jospa tää kuitenki tällä kertaa oli tässä! 
Mutta autetaan toinen toisiamme, hyväksytään virheet ja erheet ja puollustetaan heikompia, ja muistetaan hymyillä! 

17 kommenttia:

  1. Voiettä sää oot ihana! Sait nii hyvi puettua ton sanoiks :* <3

    VastaaPoista
  2. Hyvä kepa! Hyvä me tukioppilaat!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi14.1.15

    Vau, tosi hieno teksti !

    VastaaPoista
  4. Näimpä just, sairaa hyvä teksti! Ihanasinä! ❤

    VastaaPoista
  5. Anonyymi14.1.15

    Tosi ihana ja tärkee teksti!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi14.1.15

    Aivan huippu teksti!! Arvostan!♥

    VastaaPoista
  7. Oi että kuinka ihanasti kirjoitettu teksti!! ♥ Tää pitäis kaikkien lukee. :')

    VastaaPoista
  8. Tää on ihana teksti ja pisti miettimään♥

    VastaaPoista
  9. venla14.1.15

    Hyvin kirjotettu ja niin totta!!

    VastaaPoista
  10. Anonyymi14.1.15

    vau, kirjotit tosi hyvin ♥

    VastaaPoista
  11. Anonyymi14.1.15

    Eikä miten ihanasti kirjotettu! Tämäonniintäyttätotta nimimerkillä kokemusta on. Tätä kirjotusta pitää jakaa että tää joutus kiusaajienki käsiin ja että ne ymmärtäis. Ihana kepa❤️ <3

    VastaaPoista
  12. Kepa ihanaa nii tottaa toi kaikki ! ♥

    VastaaPoista
  13. Anonyymi14.1.15

    Tosi hyvin kirjotettu!

    VastaaPoista
  14. Anonyymi15.1.15

    Aivan ihanasti kirjotettu tää teksti! Oot nii ihana Kepa♡ :')

    VastaaPoista
  15. Anonyymi16.1.15

    kultasydänkepa

    VastaaPoista
  16. ihana kepa, niin ihanasti kirjotettu! <3 tää pistää oikeesti miettimää..

    VastaaPoista
  17. Ihana sinä ja niin ihanasti kirjotettu ♡ ja kaikkien pitäis tää oikeesti lukee. Ps. Ois niin huippu suhu tutustuu!:)

    VastaaPoista

Olet omena